Vilma Ikola HS 11.8. 10:38 | Päivitetty 11.8. 11:17
Kotkankadulla sijaitsevassa asumisyksikössä päihteidenkäyttäjät saavat hoitoa ”Pultsareiden kuninkaan” oppien mukaisesti.
”JOS elämä on yksinäistä eristäytymistä, on aika epäoleellista, oletko selvin päin vai et”, Kaitsu sanoo.
Ihminen tarvitsee ympärilleen muita. Yksin ei kupoli kestä.
Kaitsu on toipuva päihderiippuvainen ja asuu Helsingin Alppilassa Kotkankadulla Suoja-Pirtin asumispalveluyksikössä.
Kotkankadun yksikössä eli Kotkiksessa panostetaan yhteisöllisyyteen. Yksikössä on vain parisenkymmentä asukasta, joten asukkaat oppivat tuntemaan toisensa eri tavalla kuin kasvottomassa laitoksessa. Se tuo turvaa.
”Jos tulee joku asia, tässä on kaksikymmentä vertaista”, sanoo yksikössä asuva Aapo.
Päihdepoliklinikalle soittamalla saisi keskusteluajan ensi viikolle, Aapo sanoo. Se olisi pitkä aika painia ajatustensa kanssa. Täällä ei tarvitse odottaa.
”Voi vain koputtaa oveen, että onko sulla hetki aikaa.”
KOTKANKADUN asumispalveluyksikön toiminnasta vastaa Suoja-Pirtti ry, jolta Helsingin kaupunki ostaa palvelua. Yhdistyksen perustivat vuonna 1961 Arvo Parkkila, Reino Ahonen ja Veijo Salovaara.
Parkkila (1905–1978) tunnetaan Helsingissä ”Pultsareiden kuninkaana”. Hän selätti aikanaan omat ongelmansa sekä asunnottomuuden, ja alkoi auttaa katujen asukkaita elämäntehtävänään. Miehen näköispatsas seisoo Lapinlahden puistikossa.
Parkkilalla oli raitistumiseen selkeä lähestymistapa.
”Kolme päivää sai mies olla ja hoidella krapulaansa, ja sitten annettiin lapio käteen”, yhdistyksen toiminnanjohtaja Pia Miettinen summaa.
Ajatuksena oli, että kunhan perustarpeet suojasta, ravinnosta ja puhtaudesta on täytetty, on paras apu työnteko. Toimeliaisuus tuo elämään muutakin sisältöä kuin päihteet.
MONELLA asukkaalla päihteet ovat hajottaneet elämän peruspilarit.
Niitä kootaan nyt uudelleen Kotkankadulla. Ryhmätunnit ja ruoka-ajat rytmittävät arkea, ja keskiviikkoisin on yhteisökokous, jossa käydään läpi viikon tapahtumia, toiveita ja parannusehdotuksia. Tavoitteena on saada asukas jaloilleen ja itsenäiseksi vuodessa. Työntekoon kannustetaan erilaisin projektein ja myös kouluttautumista tuetaan.
Rakennuksessa on yhteensä 23 huonetta. Uusille asukkaille olisi tilaa, toiminnanjohtaja Miettinen sanoo.
Yhdistyksellä on myös toinen asumisyhteisö, niin ikään parikymmenpaikkainen Rukkila Malminkartanossa. Aiemmin toiminut Leppävaaran yksikkö suljettiin, sillä asukkaita ei ollut tarpeeksi jotta toiminta olisi kannattanut.
KYSYNNÄN puute ei tarkoita, etteikö palveluille olisi tarvetta.
Kadulla asuva ei vain tiedä, mistä saisi apua milloinkin, Aapo sanoo. Siksi Kotkankatu on tärkeä tukikohta.
”Jos on tuolla puistonpenkillä nukkumassa, niin tuskin katsoo netistä että mihin ryhmään menisi tänään.”
KAIKKI eivät voi asua Kotkankadulla. Yksikkö on päihteetön.
Ihminen voi valita, haluaako apua vai ei. Jos valitsee päihteet hoidon sijaan, on lopputulos selvä, Aapo sanoo.
”Sitten pyörii tuolla Hesarilla ja ihmettelee.”
Helposta valinnasta ei ole kyse. Useampaan kertaan irti päihteistä yrittänyt Kaitsu kuvailee lopettamisen onnistuvan vasta, kun mitta on todella täynnä. Mikään määrä apua ei riitä, jos potilas itse ei ole valmis.
Kaitsu on ollut lopettamisen vuoristoradan kyydissä ennenkin. Takana on kolmekymmentä vuotta ”narkkaamista ja lusimista ja kaikkea mahdollista” sekä epäonnistuneita raitistumisyrityksiä. Hän käy päivittäin Nimettömät narkomaanit (NA) -ryhmässä. Jos Kaitsu olisi uskovainen mies, kiittäisi hän luojaansa ryhmään palaamisesta.
”Ilman en pysyisi selvin päin kovin montaa päivää.”
Kaitsun mielestä aiemmilla lopettamisyrityksillä ratkaiseva virhe oli kuvitelma parantumisesta. Että hän olisi täysin terve ja riippuvuus olisi historiaa.
NYT Kaitsu ymmärtää päihderiippuvaisuuden olevan sairaus, josta ei pääse lopullisesti eroon.
”Niin kauan kuin tässä hiippakunnassa ollaan, sitä pitää hoitaa.”
Samoin ajattelee myös Aapo. Päihderiippuvuus pysyy mukana koko elämän ajan, ja sitä on hoidettava jatkuvasti.
Raitistumisessa on kyse ”isännän paikalle asettumisesta”, mutta sairaus jää nurkkiin pyörimään ja kärkkymään tilaisuutta vallanvaihtoon. Siksi päihteettömät ja käyttäjät eivät voi olla tekemisissä. On vaikea pysyä selvänä, jos ympärillä vedetään. Molemmat miehet kertovat puuttuvansa asiaan, jos näkevät toisen asukkaan käyttävän. Tänne on tultu raitistumaan, eikä muiden sääntörikkomusten anneta vaarantaa sitä.
Yhteisö toimii siinä kuten toivotaan, Miettinen sanoo. Asukkaiden yhteinen sitoutuminen päihteettömyyteen tukee yksilöitä ja koko porukkaa. Ammattilaisenkin näkökulmasta vertaistuki on parasta tukea.
KOTKANKADULLA ei olla yksin, eikä ole ihan se ja sama mikä viikonpäivä on menossa ja onko vetänyt jotain vai ei.
Kaitsusta tämä raitistuminen on tuntunut alusta asti erilaiselta kuin muut kerrat. Mitta on tullut täyteen.
Nyt hän suunnittelee jo elämäänsä Kotkankadun jälkeen. Hakemus kokemusasiantuntijakoulutukseen on vetämässä ja tavoitteena muuttaa omilleen syksymmällä. Monen asukkaan haaveena on työ ja asunto. Kotkankadulla suunnitellaan tuiki tavallisia tulevaisuuksia, jotka eivät päihderiippuvuutta sairastavalle ole itsestäänselvyyksiä, mutta hoidon avulla mahdollisia. Ja siinä on koko homman juju.
”Jos ei omat jalat kanna, niin täällä autetaan”, Aapo sanoo.
Eikä haittaa, vaikka jalat vähän tutisisivatkin välillä. Askeleita otetaan silti kohti parempaa.
Suoja-Pirtin asiakkaat esiintyvät jutussa etu- tai lempinimillään haavoittuvan asemansa vuoksi.