AVOIMET OVET 31.5.2024 Kotkankadulla

Suoja-Pirtti ry:n avoimet ovet 31.5.2024

Puhe

Yrmy Ikonen, toiminnanjohtaja A-Kiltojen Liitto ry,

hallituksen varapuheenjohtaja, Suoja-Pirtti ry

Arvoisat kuulijat,

Lausun muutaman sanan päihteettömistä asumispalveluista, yleensäkin päihdepalveluista, poluista päihteettömiin asumispalveluihin, kuntoutumisesta ja toipumisesta. Näkökulmani on siis kuntoutuminen ja toipuminen. Käytän myös sanoja toipumispolku, päihdekulttuuri ja toipumiskulttuuri. Myös yhteisökuntoutus sanana ja toimintamallina on erittäin tärkeä, sillä Suojapirtin asumispalvelujen toimintaa kehitetään aktiivisesti nimenomaan yhteisökuntoutuksen mukaisesti.

Toipumispolkuja on monenlaisia, ja jokaisella on omansa. Usein toipuminen alkaa hoidolla ja kuntoutuksella, tai oikeastaan jo aikomuksella hakeutua avun piiriin.

Yhteisöllinen kuntoutus – ja toipumista tukeva asuminen – on monesti tarpeen auttamaan ihmistä toipumisen tiellä.  Päihdepalvelut voivat tukea asiakasta päihdekulttuurista eroon pääsemisessä muun muassa panostamalla asumispalveluihin. Laadukkaassa yhteisöllisessä kuntoutuksessa ja asumisessa – jokaisella on paikkansa yhteisössä ja mahdollisuus vaikuttaa sen toimintaan. Yhteisössä saa tukea turvallisessa, toipumista edistävässä ilmapiirissä. Ja ettei yksi keskeinen asia unohtuisi: toipumista tukevassa päihteettömässä asumisessa toiminnan rakenteet ja periaatteet vahvistavat osallisuutta.

Kuten Helsingin kaupungin toimenpideohjelmassa asunnottomuuden poistamiseksi korostetaan: Taataan turvallinen päihdekuntoutuspolku.

On selvää, että päihdepalvelu- ja toipumispoluilla on huomioitava myös toipumista tukeva asuminen ja pitkäkestoinen tuki. Palvelujen vaikuttavuuden ja päihdehoidon ja päihdekuntoutuksen tulosten pysyvyyden kannalta palvelu- ja toipumispolkujen saumattomuus sekä riittävän pitkäkestoinen tuki ovat keskeisiä. Tästä näkökulmasta on selvää, että asunnottomuuden poistamisessa pitää edelleen olla tarjolla myös päihteettömiä asumismuotoja ja yhteisökuntoutusta.

Saumaton hoito-, kuntoutus- ja toipumispolku on mahdollinen, kun päihde- ja riippuvuuspalvelujen asiakas kiinnittyy, tai saadaan kiinnittymään, päihteettömyyttä pitkäjänteisesti tukevaan yhteisöön. Päihdetoipuja tarvitsee usein hyvinkin pitkäkestoista tukea, ja sitä saa mm. oma-apuryhmissä ja  A-killoissa. Nämä tukimuodot nojaavat vahvasti vertaistukeen ja yhteisöllisyyteen, toipumiskulttuuriin. Myös toipumista tukeva asuminen ja muut sosiaali- ja terveyspalvelujen tarjoaman jatkotuen muodot ovat tärkeitä – ja usein välttämättömiäkin.

Kipukohtana päihteettömän asumisen tarjoamisessa on varsinkin se, että päihteettömään asumiseen ei syystä tai toisesta aina ohjaudu riittävästi asiakkaita, jotta toiminta pysyisi turvattuna. Ongelma on valtakunnallinen, ja käytännöt vaihtelevat paljon eri puolilla maata. On siis toistettava: asunnottomuuden poistamisessa pitää olla tarjolla myös päihteettömiä asumismuotoja ja yhteisökuntoutusta. Hyvät kuulijat, niiden turvaamiseksi tarvitaan meitä kaikkia.

Kiitos!